BLOGI: Korona ei uhkaa osaamistarvetta

Viime viikkojen uutisointi on tuonut karulla tavalla esille koronapandemian kerrannaisvaikutuksia yritys- ja työelämälle. Alakohtaiset tiedot lomautuksista ja irtisanomisista ovat karua luettavaa. Osa toimialoista on menettänyt väliaikaisesti lähes kaiken liiketoimintansa ja monella alalla käydään eloonjäämistaistelua kassan ja taseen riittävyyden kanssa. Uutisten takaa löytyvät ihmiset, ne työntekijät ja yrittäjät, joiden elämän arkeen muutokset vaikuttavat ihan tosiasioina. Uskon, että tilanteesta selvitään tavalla tai toisella. Selvää kuitenkin on, että osa toimialoista kokee merkittävän rakennemuutoksen ja koronatilanteen jälkeisessä maailmassa työtehtävät eivät ole sisällöllisesti tai määrällisesti samanlaisia kuin ennen. Jotta olemme valmiita siihen, tuleen ei kannata jäädä makaamaan, vaan sijoittaa siihen, mikä on pysyvää ja jokaisen omaa.

Varmoja asioita koronaan liittyen on kovin vähän. Emme tiedä, milloin tilanne helpottaa, emme tarkalleen edes sitä, mitä kaikkea virus meille aiheuttaa, emmekä sitä, muuttuuko vallitseva tilanne joltain osin uudeksi normaaliksi. Yksi asia on kuitenkin varmaa: osaamista tarvitaan ja me Suomessa kykenemme sitä maailman parhaana tuottamaan. 

Osaamisen lisääminen tapahtuu nykyisin monin eri tavoin. Osa meistä haluaa opiskella perinteisemmin kouluttajakeskeisesti ja osa taas hyödyntäen aikaan ja paikkaan sitomattomia mahdollisuuksia. Me Hyriassa tarjoamme molempia tapoja ja äärimmäisen laajalla alaspektrillä. Oletpa kiinnostunut vaikkapa ihmisten tai eläinten hoitamisesta, teknisen alan osaamisesta, mediasta, johtamisesta tai esimiestyöstä, meiltä löytyy kaikkea. Tarjoamme myös muuta tukea työelämän murroskohdissa ja haluamme olla paras valinta osaamisen hankkimisen välineenä ja apuna hetkissä, joissa vasta pohdit oman osaamisesi lisäämistä. Keskeistä ei enää ole se, mihin ammattiin opiskelet vaan se, mitä haluat tulevaisuudessasi tehdä ja mitä osaamista voisimme siihen tavoitteeseesi tarjota.

Maailma muuttuu, mutta osaajia tarvitaan tulevaisuudessakin. Tätä tarvetta korona(kaan) ei poista!

Karel McLeod Smith
puh. 0400 738 029
Hyria Business -palvelut

Kirjoittaja on Hyria Business -palveluiden liiketoimintajohtaja.